30. syyskuuta 2008

Kirahvihuivi


Syyskuun viimeisenä käsityönä valmistui kirahvihuivi odottelemaan joulupukkia. Lankana on keltaista Seitsemää veljestä ja pikkuinen kerä ruskeaa, jonka nimestä ei ole tietoa.
Ohje Knit simple fall/2006.

28. syyskuuta 2008

Hattarahuivi



Hattarahuivi on pehmeä ja makea kuin hattara. Lilli-lankaa kului tähän huiviin 100 g. Lanka on todella liukasta, joten sitä on hieman hankala neuloa.

Divarista löytyi eilen kaksi käsityölehteä: Knit simple fall 2006 ja Parhaat neuleet syksy/2006 (Suuri käsityölehti). Kirja-alesta ostin lisäksi kirjan Hetaleita poropeukaloille.

26. syyskuuta 2008

Lisää lankaa



Posti toi taas tänään mieluisan paketin Saksasta. Saksalainen ystäväni lähetti minulle 400 g Prego-lankaa ja kivoja muovisia virkkuukoukkuja. Haaveilen tekeväni langoista itselleni boleron. Lankojen väri on lähempänä oikeaa ylemmässä kuvassa.

20. syyskuuta 2008

Sammalsukat





Minulla oli edellisten Polkkasukkien kanssa samaan aikaan puikoilla sammalsukat miehelleni.
Lankana näissä sukissa on Novitan Seitsemän veljestä Polkka ja Novitan Kolibri. Neuloin sukat nelosen puikoilla.

19. syyskuuta 2008

Polkkasukat






Blogivoittona saamastani langasta neuloin villasukat itselleni.
Lankana siis Seitsemän veljestä Polkka-lanka. Syyskuun sukkasato jatkuu edelleen :).

12. syyskuuta 2008

Blogivoitto ja tuliaisia


Bongasin Lukunutun blogissa tasaluvun 4000 ja voitin ihanan palkinnon:
Seitsemän veljestä Polkka-lankaa, sukkapuikot, Fazerin suklaata ja kauniin kortin. Olenkin haaveillut neulovani itselleni sukat juuri tuosta uutuuslangasta ja nyt voin ne tehdä :).



Lisäksi sain eilen illalla tuliaiseksi pinon käsityölehtiä.
Nyt on taas uusia ohjeita vähäksi aikaa :).

11. syyskuuta 2008

Joulunpunaiset sukat




Joulunpunaiset sukat pääsevät myös joulupukin konttiin. Sukat todellakin ovat lämpimän punaiset, vaikka kuvissa näytästävätkin oranssiin vivahtavilta. Lankana Seitsemän veljestä ja ohje Novitasta talvi/2007.

7. syyskuuta 2008

Aurinkoiset sukat




Syyskuussa on hyvä aika aloittaa joululahjojen tekeminen, ja syyskuussahan neulotaan perinteisesti villasukkia. Keltaiset villasukat pääsevätkin siis joulupukin konttiin. Toivottavasti ne tuovat saajalleen auringon valoa ja lämpöä keskelle talven pimeyttä. Lankana on Seitsemän veljestä ja ohje löytyy Suuresta käsityölehdestä 6-7/2004.

3. syyskuuta 2008

Pienoiset sukat




Ystäväni poika täyttää yhden vuoden viikonloppuna. Neuloin hänelle lahjaksi junasukat.
Ohje löytyy täältä.
Tein varresta hieman lyhyemmän kuin ohjeessa oli. Lankana on Anttilan Minni. Tämän sukkamallin oppi nopeasti ulkoa. Näitä tulee varmasti tehtyä useampiakin.