31. lokakuuta 2020

Pinkit nilkkasukat

 

Sukkakuun viimeisenä nilkkasukkaparina
valmistui pirtsakat pinkit nilkkasukat.
Lankana Novitan Nalle,
jota kului 38 grammaa.
Näiden sukkien myötä
toivotan blogissa piipahtaville
levollista pyhäinpäivää.

30. lokakuuta 2020

Samanlaiset, erilaiset sukkaset

 

Sukkakuu lähenee loppuaan
ja sukkakuun toiseksi viimeiseksi
nilkkasukkapariksi neuloin
samanlaisen, mutta kuitenkin
erilaisen sukkaparin.
Lankana Alizen Superwash Wool,
jota kului 26 grammaa.

29. lokakuuta 2020

Kesäisiä raitoja


Näihin sukkiin neuloin
hämäränä lokakuisena iltana
kesäisen niityn vihreyttä
ja auringon keltaisuutta.
Lankana 43 grammaa Novitan Nallea.

28. lokakuuta 2020

Jämäraitaiset nilkkikset


Näihin nilkkasukkiin raidoitin
63 grammaa Novitan Seitsemän Veljeksen
jämälankoja ja aika kivat
raitasukat sai aikaan jämistäkin.

27. lokakuuta 2020

Joustinneulesukat

  

Välillä sukat miehenkin jalkaan.
Minulla oli ihana vyyhti
suomalaista lampaanvillaa,
josta kulutin 60 grammaa tähän
pehmeään nilkkasukkapariin.
Jatkoin sukan päälliosassa
kaksi oikein,  kaksi nurin joustinta
ja pohjaosan neuloin sileällä neuleella.

26. lokakuuta 2020

Shooting star

  

Sukkakuun viimeinen viikko
alkaa talvisen harmahtavalla
nilkkasukkaparilla.
Lankana Adlibriksen Socki Glam
sävyssä Shooting Star.
Langassa on mukana ihanaa
kimallelankaa tähtien säihkettä tuomassa.
Lankaa kului tasan 60 grammaa.

25. lokakuuta 2020

Keltavihreät nilkkasukat

 

Nyt taisi vihdoinkin loppua
keltaiset Seitsemät Veljekset
minun omasta varastostani.
Viimeiset keltaiset langat
yhdistin hentoon vaaleanvihreään,
joka sekin on Seitsemää Veljestä.

24. lokakuuta 2020

Punaharmaat sukat lyhyellä varrella

 

Tänään on tasan kaksi kuukautta
jouluaattoon, joten neuloin
sen kunniaksi jouluunkin sopivat
punaharmaat nilkkasukkaset.
Lankana Novitan Seitsemän Veljestä.

23. lokakuuta 2020

Leveän palkkiraidan sukat

 

Näihin leveän palkkiraidan sukkiin
yhdistin keltaista Novitan
Seitsemää veljestä
ja violettia Adlibriksen Sockia
sävyssä Lavender fields.
Palkkiraidan leveys on 32 kerrosta.

22. lokakuuta 2020

Siniraitaiset nilkkikset

 

Heti perään toinen
tasaraitainen sukkapari
samalla sapluunalla
kuin edellinen pinkki parikin.
Lankana Novitan Seitsemän Veljestä
ja oranssi on vyöttetöntä sukkalankaa
omasta varastosta.

21. lokakuuta 2020

Pinkit raidalliset nilkkasukat

 

Vaihteeksi leveää tasaraitaa
nilkkasukkiin,
jotta sain hyödynnettyä
pieniäkin Seitsemän Veljeksen
jämälankakeriä.
Lankaa kului noin 60 grammaa
ja raidat ovat
leveydeltään kuusi kerrosta.

20. lokakuuta 2020

Colourful Zebra

 

Paksumpien nilkkasukkien
välissä oli kiva neuloa
hieman ohuemmatkin sukkaset.
Lankana Ablibriksen Socki Fine
sävyssä Colourful Zebra.
Lankaa kului 28 grammaa.

19. lokakuuta 2020

Keltapinkit nilkkasukat

 

Keltainen ja pinkkikin
sopivat yllättävän hyvin yhteen.
Tähän sukkakuun sukkapariin
neuloin Novitan Seitsemää Veljestä
ja Adlibriksen Sockia
sävyssä Popsicle pink.

18. lokakuuta 2020

Sinisukkaset

 

Sukkakuu jatkuu sinisellä
nilkkasukkaparilla.
Näihin sukkiin neuloin
sinistä Novitan Seitsemää Veljestä
ja Adlibriksen Sockia
sävyssä Horizon.
Lankaa kului taaskin 60 grammaa.

17. lokakuuta 2020

Papukaijat

 

Minulla oli pikkuinen jämäkerällinen
Novitan Seitsemän Veljestä Papukaija-lankaa,
josta neuloin nilkkasukat
yhdessä keltaisen
Novitan Seitsemän Veljeksen kanssa.
Ihanaa pirteää väritystä syksyisiin päiviin.
Lankaa kului 60 grammaa.

16. lokakuuta 2020

Marjaretket

 

Sukkakuu on nyt päässyt
puolivälin tienoille
ja sen kunniaksi neuloin
oman lankavarastoni viimeiset
Novitan Nalle Marjaretki-langat
ihanan mansikkaisiksi
ja puolukkaisiksi raitasukiksi.
Lankaa kului 38 grammaa.

15. lokakuuta 2020

Samapari, eripari

 

Neuloin raidoittuvasta
Alizen Superwash Wool-langasta
ohuet nilkkasukat,
joissa annoin raitojen
muodostua vapaasti
enkä kohdistanut niitä.
Tuloksena samapari,
eripari-sukat.
Lankaa kului 26 grammaa.

14. lokakuuta 2020

Palkkiraitaiset sukat

 

Adlibriksen Sockia sävyssä Purple rain
riitti edelleen,
joten neuloin siitä
leveän palkkiraidan nilkkasukat
yhdessä Novitan Seitsemän Veljeksen kanssa.
Lankaa kului 60 grammaa.

13. lokakuuta 2020

Raitasukkaset

 

Raidoitin Novitan
keltaista Seitsemää Veljestä
Adlibriksen Sockin
(sävyssä Purple mood) kanssa
kahden kerroksen kapeilla raidoilla.
Lankaa nilkkasukkapariin kului
yhteensä noin 60 grammaa.

12. lokakuuta 2020

Twilight

 

Näiden sukkien väritys
sopii minusta oikein
mainiosti pimeisiin
lokakuun iltoihin.
Lankana Adlibriksen Socki
sävyssä Twilight.

11. lokakuuta 2020

Rose garden

 

Sukkakuu jatkuu säiden
muututtua syksyisemmiksi,
joten villasukille on jo
todellista tarvetta.
Tämän päivän nilkkasukissa
on ruusutarhan muistoja.
Lankana Adlibriksen Socki
sävyssä Rose garden.

10. lokakuuta 2020

Farkunsiniset nilkkasukat

 
Yksivärisetkin sukat 
ovat yhtä kauniita
kuin raidalliset versiot.
Nämä farkunsiniset sukkaset
neuloin Novitan
Seitsemästä Veljeksestä,
jota kului 60 grammaa.


9. lokakuuta 2020

Sarek

 
Välillä hieman ohuempaa raitaa
 kivasti sikinsokin sukkasissa.
Lankana Adlibriksen Socki
sävyssä Sarek.


8. lokakuuta 2020

Popsicle pink

 
Kuumina ja aurinkoisina kesäpäivinä
syötyjen mehujäiden
 maku- ja värimuistoja
on neulottu näihin raitasukkiin.
Lankana Adlibriksen Socki
sävyssä Popsicle pink.


7. lokakuuta 2020

Vintage cottage

 
Ihanan rauhallisia ja 
romanttisiakin värisävyjä
neulotui sukkakuun 
seitsemänteen sukkapariin.
Lankana Adlibriksen Socki
sävyssä Vintage cottage.


6. lokakuuta 2020

Horizon

 
Kesää muistelin tätäkin 
sukkaparia neuloessani
ja varsinkin upeita merimaisemia.
Lankana Adlibriksen Socki
sävyssä Horizon.
Lankaa kului tuttuun tapaan
60 grammaa.


5. lokakuuta 2020

Lavender fields

 
Jatkan sukkakuukautta
kesän kukkamuistoilla
ja laventelien väreillä.
Lankana Adlibriksen Socki
sävyssä Lavender fields.


4. lokakuuta 2020

Winter grey

 
Sukkakuun neljäs sukkapari
ennakoi jo talvea,
sillä langan sävynä on Winter grey.
Lankana näissäkin Adlibriksen Socki,
jota kului 60 grammaa.


3. lokakuuta 2020

New England

 
Sukkakuun kolmantena sukkaparina
valmistui mukavan raikkaat
sinipunaiset nilkkasukat.
Lankana 60 grammaa
Adlibriksen Sockia
sävyssä New England.


2. lokakuuta 2020

The gentleman´s choice

 
Sukkakuu jatkuu heti perään
toisilla syksyyn hyvin
sopivilla nilkkasukilla.
Lankana näissä
Adlibriksen Socki-lanka
sävyssä The gentleman´s choice.
Lankaa kului tasan 60 grammaa.


1. lokakuuta 2020

Syyssukat

 

Lokakuu on perinteisesti sukkakuu,
jonka aikana neulotaan ahkerasti
sukkia tulevan talven varalle.
Oma sukkakuukauteni
alkaa syyssukilla,
jotka neuloin ruskaan sopivilla
oranssilla ja keltaisella.
Lankana Novitan Seitsemän Veljestä,
jota kului 60 grammaa.