30. marraskuuta 2008

Palatossut

Marraskuun viimeisenä neuleena valmistui palatossut joulupukin konttiin.
Lankana Seitsemän Veljestä ja koristeena nappi.
Kynttilän myötä toivotan hyvää adventin aikaa kaikille blogissani vieraileville.

26. marraskuuta 2008

Villainen kaulahuivi



Villaisen kaulahuivin lankana on Novitan Wool Sävy.
Lankaa kului tasan 100 g.
Lanka on 100% villaa, joten huivi on ihanan lämpöinen. Ohje on täältä.
Täällä sataa lisää lunta, enkä ehtinyt kuvaamaan huivia ennen hämärää,
joten värit eivät ole ihan kohdallaan.

21. marraskuuta 2008

Lahjapipo


Sain eilen saksalaiselta ystävältäni lahjaksi hänen neulomansa pipon.
Pipon lanka on ihanan pehmeää ja raidoitus tulee kauniisti. Eilen satoi myös ensilumen tänne eteläänkin :).

16. marraskuuta 2008

Raitabolero




Sateisena marraskuisena sunnuntaina sain valmiiksi raitaboleron.
Lankana on Yildiz Motif ja ohje Modasta 3/2007.
Lankaa tähän mukavaan boleroon kului noin 270 g.

15. marraskuuta 2008

Kauluri ja kämmekkäät


Sain äidiltäni lahjaksi kaulurin ja kämmekkäät.
Lankana näissä on Lidlin lanka.

7. marraskuuta 2008

Isänpäiväsukat


Neuloin isälle isänpäivälahjaksi raitasukat.
Lankana on Novitan Seitsemän veljestä, ja mallineule on Novitasta talvi/2008.

4. marraskuuta 2008

Lehtitossut


Neuloin lehtitossut kiitokseksi työkaverille käsityölehtien lainaamisesta.
Tossuissa on lankana perinteinen Novitan Seitsemän veljestä.