26. helmikuuta 2009

Kevätpäiväntasaus-yllätyshuivi



Kevätpäiväntasaus-yllätyshuivi on kasvanut toiseksi viimeisen vihjeen jälkeen aika lailla.
Lankaa on jo kulunut yli 200 g.

25. helmikuuta 2009

Synttärilahjoja

Sain ihania käsitöihin liittyviä syntymäpäivälahjoja:


Mieheltäni sain Novita-lehden tilauksen ja tädiltäni
Tildan talossa- kirjan.


Saksalaiselta ystävältäni sain kaksi virkkauslankakerää
ja kerän Kartopun Kardoku-lankaa.
Kirjeystävältäni sain kolme kerää Fleur-lankaa.

21. helmikuuta 2009

Aamutossut



Neuloin aamutossut Novita talvi/2008-lehden ohjeen mukaan,
mutta lisäsin tossuihin virkatun kukan, virkatut reunat ja nauhan.
Lankana Prego, jota kului vajaa 50 g.

18. helmikuuta 2009

Huovutetut helmet




Neulahuovutin helmet Novitan Hahtuvaisesta.
Helmien pohjana on styroksipallot.
Huopahelmien väliin laitoin pienet puuhelmet.
Sain vihdoinkin käsiini Oman elämänsä puikoissa-kirjan.
Saa nähdä, kumpi voittaa tänä iltana: kirja vai tekeillä oleva neule :).

14. helmikuuta 2009

Keväiset sukat




Neuloin itselleni keväiset sukat Sock Yarn-langasta.
Lankaa kului noin 70 g. Sukat ovat ihanan ohuet ja kauniin väriset.
Hyvää ystävänpäivää!

8. helmikuuta 2009

Pöllöystävykset




Ompelin ystävilleni ystävänpäiväksi pöllö-jääkaappimagneetteja.
Pöllöt on ommeltu tavallisesta huovasta ja taakse on liimattu pieni magneetti.
Ideaa pöllöihin sain täältä.

7. helmikuuta 2009

Yllätyshuivi



Lähdin mukaan neulomaan yllätyshuivia kevätpäiväntasaukseksi. Neljännen vihjeen jälkeen huivi näyttää tuolta. Viides vihje tulee perjantaina 13.2. Lankana käytän tässä keväisen väristä Sportimoa. Saa nähdä, kuinka suuri huivi on valmistuessaan

5. helmikuuta 2009

Bongausvoitto


Bongasin Outin oikein nurin blogissa tasaluvun 22 222 ja voitin viisi kerää lankaa: kaksi kerää Rose mohairia, kaksi kerää Sock Yarn-lankaa ja kerän On line Supersocke Bambus-lankaa.
Paketissa oli lisäksi kaunis kortti ja käsirasvaa.