29. maaliskuuta 2009

Myöhästynyt syntymäpäivälahja


Sain kaukana asuvalta ystävältäni myöhästyneenä
synttärilahjana Virkkaajan käsikirjan.
Tästä täytyy virkata heti ainakin hartiahuivi.

28. maaliskuuta 2009

Lutu-Pupu





Lutu-Pupu valmistui tänä aamuna ja pääsi heti ulkoilemaan lumituiskun keskelle.
Lutu-Pupun ohje on uusimmasta Ullasta.
Lankana on Novitan Palma, jota kului melkein 50 g.
Pupu on ihanan pehmeä ja luttana.
Tämä pääsee lahjaksi pupujen ystävälle :).

26. maaliskuuta 2009

Kevätpaita




Vaikka ulkona onkin vielä varsin kylmää ja pakkastakin,
niin neuloin itselleni paidan kevättä ajatellen.
Lankana on Patonsin Flower Garden, jota kului tasan 400 g.
Ompelin paitaan pienen koristeen kirjasta Tildan talosta.

19. maaliskuuta 2009

Toiset siililapaset





Kummipojan kaksoisveli saa itselleen vihreäsävyiset siililapaset.
Lankana Sportimo ja Brazilia Color.
Neulottu samalla tavalla kuin edelliset lapasetkin.

15. maaliskuuta 2009

Siililapaset




Neuloin kummipoikani syntymäpäiväpakettiin siililapaset.
Lankana lapasissa on Sportimo ja vyötteetön karvalanka. Ideaa lapasiin sain täältä.
Muokkasin kuitenkin ohjetta niin, että neuloin ensin tavalliset lapsen lapaset
ja neuloin piikit erikseen tasona.
Ompelin sitten piikkiosan kiinni lapaseen.

8. maaliskuuta 2009

Kevätpäiväntasaus-yllätyshuivi valmiina




Yllätyshuivin viimeinen vihje ilmestyi perjantai-iltana.
Huivi valmistui tänään kauniina keväisenä päivänä.
Lankana Sportimo, jota kului noin 260 g.
Tämä huivi pääsee lahjapakettiin.
Hyvää naistenpäivää!



7. maaliskuuta 2009

Keväisiä lankoja


Sain mieheltäni naistenpäiväksi korillisen ihanan keväisiä lankoja :).