30. tammikuuta 2010

Kaulaliinoja





Kevätbaskeri sai kaverikseen virkatun kevätkaulaliinan.
Lankana tässäkin King brilliant kaksinkertaisena,
ja ohje löytyy Novitasta kevät/2010.
Nyt sitten vain kevättä odottelemaan, jotta setti pääsisi käyttöön :).



Saksalainen ystäväni puolestaan oli neulonut minulle
lämmikkeeksi talvisemman kaulaliinan seurattuaan Suomen säätiloja netistä.

Innostuin osallistumaan neuleolympialaisiin.
Lajinani on Sweaterboard Cross.

25. tammikuuta 2010

Kevätbaskeri




Vaikka ulkona paukkuukin vielä pakkanen,
niin valostuvat iltapäivät ja Novitan uusin kevätnumero
innostivat minua keväisiin käsitöihin.
Virkkasin Novitan kevät/2010 ohjeen mukaan itselleni kevätbaskerin.
Lankana baskerissa on King brilliant,
jota virkkasin kaksinkertaisena.
Langassa kulkee mukana kultasäie,
jota on lähes mahdoton saada kuvattua.

23. tammikuuta 2010

Sytomyssy ja pussukoita




Seijasiskon blogissa on aloitettu kampanja
sytomyssyjen keräämiseksi Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Kannoin korteni kekoon
ja virkkasin oman sytomyssyni Coatsin Lyric-langasta
Ohje hattuun löytyy Seijasiskon blogista sytomyssy-napin takaa.
Virkattuun kukkaan otin ohjeen Novitasta kevät/2010.




Eräs 9-vuotias poika oli itse ommellut minulle lahjaksi kauniin retropussukan.



Pojan äiti puolestaan ompeli minulle jo jokin aika sitten
kivan omppukuosisen penaalin.

22. tammikuuta 2010

Junasukat



Välityönä neuloin pienet junasukat kummitytölle nimipäivälahjaksi.
Lankana sukissa on Novitan Pirta
ja raitalankana vyötteetön pikkukerä omasta lankalaatikosta.

16. tammikuuta 2010

Scallop-Edged Lace Wrap




Neuloin itselleni kauniista Reine Wolle mit Baumwolle-Flamme
langasta hartiahuivin.
Lanka oli ohutta, mutta siinä oli välillä hieman paksumpia kohtia,
joten neuleen pinnasta tuli elävän epätasainen.
Lankaa kului tasan 110 g.
Ohjeen huiviin löysin kirjasta Pretty knits.
Viimeistelin huivin pujottamalla molempiin päihin silkkinauhaa.

6. tammikuuta 2010

Farkkujakku





Vuoden 2010 ensimmäisenä työnä valmistui
farkkujakku Novitan talvi/2009 ohjeiden mukaan.
Lankana jakussa on Novitan HipHop, jota kului 470 g.
Lisäsin jakkua koristamaan suuren virkatun kukan.
Kukan takana on hakaneula, joten saan kukan pois niin halutessani.
Jakun kiinnityksen hoitaa kolme nappia yläosassa
ja jakku jää kokonaan auki alhaalta.