28. kesäkuuta 2010

Kesäkassi




Kesällä on mukava käyttää kukkakuvioista kassia
ja kesäisin on mukava saada aina uusi kassi.
Tänä kesänä en virkannut kesäkassia vaan päätin ommella sen.
Kankaan ostin Eurokankaasta
ja kassin tein ilman kaavoja omasta päästä.
Yläreunan pitsi on käsin virkattua.

24. kesäkuuta 2010

Syksyn uutuuksia


Novita muisti minua mukavalla lankapaketilla.
Sain neljä kerää tulevan syksyn uutuuslankaa Crystalia.
Langassa on siellä täällä paljetteja säihkettä lisäämässä.
Näiden syksyisten lankojen myötä toivotan blogin lukijoille
Oikein hyvää juhannusta ja suloista keskikesää!

22. kesäkuuta 2010

Kesähuivi




Neuloin Kool-Aidilla värjäämästäni
Novitan Luxus Wave-langasta keveän kesähuivin.
Lankaa huiviin käytin 100 g,
ja ohje löytyi Novitasta kevät/2010.
Huivilla on pituutta noin kaksi metriä, joten sen voi kietoa
kaulan ympärille monella eri tavalla.
Sen voi myös kietaista pään ympärille hiusten suojaksi.
Huivi on ylellisen tuntuinen,
sillä lanka sisältää viskoosia ja pellavaa.

20. kesäkuuta 2010

Vauvan tossut



Kirjasta "Pehmoisia neuleita pienokaiselle" löytyi vielä yksi tossumalli,
jonka halusin neuloa.
Lankana näissäkin Seitsemän Veljestä,
jota kului 26 g.

19. kesäkuuta 2010

Kesäinen lahja


Kummityttöni äiti lähetti minulle ihanan lahjan.
Kauniista paketista paljastui uusin Novita,
300 g Puro batikia ja
150 g Santorinia.
Lankojen värit ovat oikein herkullisia.

17. kesäkuuta 2010

Vauvasetti




Pieni kummityttöni täyttää jo puoli vuotta.
Lahjaksi hänelle neuloin samanlaisen setin kuin ystäväni vauvallekin.
Lankana tällä kertaa Seitsemän Veljestä,
ja tämän setin ohjehan löytyi kirjasta
"Pehmoisia neuleita pienokaiselle".

14. kesäkuuta 2010

Töppöset vauvalle




Pupuhelistimen kaveriksi pakettiin neuloin töppöset uudelle vauvalle.
Ohje töppösiin löytyi samasta kirjasta kuin pupunkin ohje eli
"Pehmoisia neuleita pienokaiselle".
Töppösiin kului vain 13 g Zettlin Sportimoa.
Tämä tossumalli oli minulle uusi
ja oli vaihteeksi mukava neuloa aivan erilaiset tossut.

13. kesäkuuta 2010

Värjäilyä



Eilisenä tuulisena ja sateisena päivänä päätin vihdoinkin kokeilla
langan värjäämistä.
Minulla oli pussillinen Kool-Aidia
ja kerä valkoista Novitan Luxus Wave- lankaa.
Ensin kerin langan vyyhdille,
jonka jälkeen kastelin vyyhdin kunnolla.
Lämmitin vettä lähes kiehumispisteeseen kattilassa
ja lisäsin joukkoon pussillisen Kool-Aidia.
Laitoin lankavyyhdin veteen
ja annoin sen olla kuumassa vedessä jonkin aikaa.
Lopuksi huuhtelin vyyhdin hyvin
ja ripustin kuivumaan yön yli.
Lopputuloksena on hennon vaaleanpunaista lankaa,
joka tuoksuu miedosti karkille :).
Kool-Aid tarttuu paremmin eläinkuituihin kuin esim. pellavaan,
jota Luxus Wave sisältää.
Laitoin samaan kattilaan pätkän Seitsemää Veljestä,
joka värjäytyikin aivan tummanvioletiksi.
Kool-Aidia voi ostaa Helsingistä World Trade Centerin alakerrassa
olevasta amerikkalaisesta kaupasta.
Oikeastihan Kool-Aidista tehdään mehua,
mutta se sopii erinomaisesti lankojen värjäämiseenkin :).

12. kesäkuuta 2010

Pupuhelistin




Ystäväni sai tyttövauvan muutama viikko sitten,
ja halusin neuloa pienokaiselle jotain suloista.
Löysin kirjasta "Pehmoisia neuleita pienokaiselle"
ihastuttavia vauvaneuleita.
Puikoille ponnahti heti tämä suloinen pupuhelistin.
Lankana käytin vyötteetöntä puuvillalankaa omasta varastosta.
Pupu on täytetty vanulla ja päähän laitoin vanun sekaan kulkusen,
joten pupu tosiaankin toimii helistimenä.

11. kesäkuuta 2010

Hahtuvalla jatketaan



Hahtuvakiekosta riitti vielä toiseenkin pariin lapasia.
Tämän lapasparin kohdalla hahtuvan väri vaihtui aika reippaastikin,
joten toinen lapanen on eri värinen kuin toinen.


Tässä vielä kaikki neljä lapasta kauniissa vihreän sävyissä.
'

10. kesäkuuta 2010

Hahtuvalapaset



Kokeilin ensimmäista kertaa hahtuvasta neulomista ja neuloin hahtuvalapaset.
Ensin hahtuva katkesi koko ajan,
mutta jonkun aikaa neulottuani opin neulomaan sitä niin,
ettei se enää katkennut kovinkaan usein.
Neuloin lapaset Viron hahtuvasta,
jota kului tähän pariin 70 g.
Käytin paksuja puikkoja ja neuloin tavallista löyhemmällä käsialalla.
Hahtuva oli ihanan pehmeää ja joutuisaa neulottavaa.
Houvutin lapaset 40 C pesussa.
Aion neuloa vielä muutaman lapasparin valmiiksi talven paukkupakkasiin.
(Yläkuvassa lapaset ennen huovuttamista ja alakuvassa juuri koneesta tulleina.)

5. kesäkuuta 2010

Pyörylöistä virkattu huivi




Virkkasin kesälahjaksi napatanssia harrastavalle ystävälleni huivin,
jonka hän voi kietaista lantiolleen tansseja harjoitellessaan.
Ohjeen huiviin löysin Novitasta kesä/2010
ja lankana käytin Novitan Seitsemää Veljestä.
Lankaa huiviin kului 120 g.
Ompelen vielä hieman paljetteja huivia koristamaan.


Itse puolestani sain tänään lahjaksi tämän aivan ihastuttavan pannunalusen.
Se on tehty villasta käsityönä Nepalissa.
Tänään monessa koulussa ja oppilaitoksessa on laulettu Suvivirttä.
Suvivirren kauniiden sanojen myötä toivotan kaikille blogin lukijoille
oikein suloista suvea!

3. kesäkuuta 2010

Virkattu tunika





Virkkausintoni jatkui
ja tällä kertaa virkkasin itselleni hihattoman tunikan.
Lankana tunikassa käytin Novitan Seitsemää Veljestä,
joten tunika tulee talvikäyttöön.
Ohjeen virkkaukseen löysin Novitasta kesä/2009.
Muokkasin ohjetta sen verran,
että virkkasin työhön reippaasti lisää pituutta.
Lankaa kului yllättävän paljon eli 410 g.


Lisäksi virkkasin kesäisen kukkakorun.