29. syyskuuta 2013

Klipsulaukku






Innostuin kokeilemaan uuden kirjani ohjeita
ja virkkasin 380 klipsua pyöreän laukun muotoon.
Lankana vyöttetön puuvillalanka omasta varastosta
ja laukun keskelle ompelin vielä lisää 
hopean kimallusta napin muodossa.
Ohje löytyy kirjasta Tölkkidesign.

22. syyskuuta 2013

Harlekiini-sukat




Tänään valmistui sukkaputken perjantain sukat,
jotka nimesin Harlekiini-sukiksi.
Varren ohjeen löysin kirjasta "Leikkiä langoilla".
Lankana sukissa kauniin sävyinen Scoellerin Hit Color,
jota neuloin sukkiin yhteensä 73 grammaa.
 

Nyt on arkipäivien sukat valmiina,
mutta puikoilta taitaa tulla vielä sukat
viikonlopuiksikin :).

20. syyskuuta 2013

Lumiukkopipo




Kauniisti sinisävyinen Novitan Karuselli-lanka
muotoutui tällä kertaa peruspipoksi,
jonka koristelin pienillä lumiukoilla ja lumihiutaleilla.
Lankaa kului tasan 100 grammaa.
 

Työmatkalainen toi tällä kertaa Kauhavalta tuliaisena kirjan
"Pehmoisia neuleita pienokaiselle",
ja lisäksi täydensin käsityökirjastoani kirjalla
"Tölkkidesign", joka on minusta todella inspiroiva.

14. syyskuuta 2013

Luutuja keittiöön

 Tarvitsin uusia keittiöluutuja,
joten päätin neuloa muutaman heti ensihätään:

  ompun,

 oravan,

 delfiinin

 ja kisulin.


Lankana kaikissa Novitan Bambu,
jota kulutin yhteensä 66 grammaa.

10. syyskuuta 2013

Metsätonttu





Suuresta Käsityölehdestä 9/2013
 löytyi ohje söpöön tonttuun.
Virkkasin tämän uteliaan metsätontun 
Novitan minikeristä ja
ohjeesta poiketen laitoin silmiksi
pienet välihelmet.

Syyskuun iltoina nähdä voi kummia,
hämärän hahmoja, varjoja tummia.
Lieneekö tonttu vai naapurin kissa,
vilahdus vain - se on kadoksissa.

3. syyskuuta 2013

Hempeät sukat



Sukkaputkessa on vuorossa tänään torstain sukat.
Lankana sukissa Ören Bayanin Carnaval,
jota kulutin 80 grammaa.
Tykkään itse näiden sukkien hempeästä sävystä.