31. toukokuuta 2014

Kesätunika




Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

Tänään olemme taas saaneet nauttia
ympäri Suomen Suvivirren kauniista sanoista.
Suvivirren myötä sain alkaneen kesän kunniaksi
 valmiiksi vaaleanpunaisen kesätunikan.
Ohjeen tähän leveähelmaiseen neuleeseen
löysin espanjalaisesta lehdestä 
Sandra Tedencias de Punto No 20.
Tunikaan kului 360 grammaa 
ihanan väristä Novitan Miamia. 

Toivotan jokaiselle blogin lukijalle oikein hyvää kesää! 

26. toukokuuta 2014

Aamu-uninen prinsessa





Tämä aamu-uninen prinsessa heräsi tänään
pihlajan huumaavaan tuoksuun.
Innostuin pitkästä aikaa ompelemaan Tildan
ohjeiden ja kaavojen mukaan.
Prinsessa on ommeltu Tildan enkelin kaavojen mukaan,
mutta jätin siivet pois ja tein prinsessan.
Pituutta prinsessalla on 66 cm.

18. toukokuuta 2014

Raitaliivi




Jatkoin edelleen raidallisella teemalla
ja tällä kertaa puikoilta valmistui raidallinen liivi.
Lankana ystäväni lahjoittama Novitan Florica,
jota kului 200 grammaa.
Ohjeen löysin Modasta 3/2014.
Lanka oli ihanaa neulottavaa,
mutta langanpäiden päättely 
ei sitten ollutkaan enää niin ihanaa :).

4. toukokuuta 2014

Hempeä kevätjakku





Olen aina perinteisesti neulonut vapuksi uuden jakun.
Tämän vuoden vappujakku valmistui vasta tänä aamuna,
mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Jakun ohje löytyi Novitasta kevät/2014
ja lankana on Alizen Superlana Klasik,
jota kului 370 grammaa.
Pidän itse lopputuloksesta todella paljon.
Lanka oli aivan ihanaa neulottavaa,
värit hivelivät silmiäni
ja valmis jakku tuntuu kivalta päällä.