31. joulukuuta 2015

Uuden vuoden tupsupipo




Vuoden 2015 viimeisenä käsityönä
valmistui tupsupipo uudeksi vuodeksi.
Lankana tässä ihanan värisessä 
pipossa on Kartopun Berem,
jota kului koko kerällinen
eli tasan 50 grammaa.
Lankakerän loputtua
sen sisältä löytyy
pipoon sopiva tupsu,
joka olikin tässä
kerässä ihanan muhkea. 

Tämän pipon myötä
toivotan blogin lukijoille
säihkyvää ja onnellista uutta vuotta 2016!

Tähtisumua,
juhlan humua.
Tinaa ja taikoja,
parempia aikoja.
Uusi vuosi tuokoon taikaa,
iloa ja onnen aikaa!  

30. joulukuuta 2015

Poikittain neulottu pitsineulepaita




Juuri sopivasti uudeksi vuodeksi
sain valmiiksi ihanan
pitsineulepaitani.
Paidan ohje löytyi
Novitasta kesä / 2008
ja lankana käytin
230 grammaa Novitan Jasminia.
Langat tähän neuleeseen lahjoitti ystäväni.
Tykkään itse paidasta
ja sen värityksestä tosi paljon :).

28. joulukuuta 2015

Tanssijan kaulahuivi




Minulla on useita pipoja
tanssitreenien jälkeen pidettäväksi,
mutta kaula on yleensä jäänyt paljaaksi.
Nyt oli aika korjata tilanne
ja virkata tanssijan kaulahuivi. 
Virkkasin teemaan sopivan
värikkään huivin MyBoshi-langoista,
joita kului 250 grammaa.


Koristeeksi ompelin sinne tänne
joululahjaksi saamiani
Dance-laattoja
ja huivin päihin virkkailin
vielä värikkäät pyörylät.

23. joulukuuta 2015

Two legged Bunny

 

Tämän merirosvomaisen pupusen 
myötä toivotan blogissa piipahtaville
tunnelmallista ja rauhallista joulua.
Virkkasin pupun Novitan Minikeristä
tämän ohjeen mukaan.

Katso taivasta, tähtiä ja kuuta,
vieläkö joulu on jotain muuta.
Ystävän halaus ja aatos jalo,
tuttua on myös kynttilän valo.
Joulun maun tuntee jo kieli,
mutta tärkein on kuitenkin hyvä mieli.

22. joulukuuta 2015

Kahvihetki




Jouluinen aamukahvihetki
sai lisälämpöä
virkatusta mukinlämmittimestä.
Suloinen virkkaus pitää sekä kahvimukin
että kahvinjuojan sormet lämpöisinä.
Virkkasin lämmikkeen Novitan
Seitsemästä Veljeksestä puolipylväillä.
Koristeena ja kiinnikkeenä
puiset napit.

Saisiko olla mukillinen joulukahvia?

20. joulukuuta 2015

Varpunen jouluaamuna




Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

Tämän päivän joulukoriste
on jouluvarpunen jouluaamuksi.
Jouluvarpunen on 
kooltaan sen verran suuri,
että ei pääse kuuseen koristeeksi
vaan jää vartioimaan pipareita.
Lankana Novitan Minikerät
ja  suomenkielinen ohje löytyy täältä. 

19. joulukuuta 2015

Joulupöllö




Kun aamu hiljaa saapuu, 
niin pöllön lento loppuu.
Se pesällensä laskeutuu 
ja käypi nukkumaan.
Taas illan tullen siivilleen
 se hiljaa ponnistaa.

Aurikoisena joulukuisena 
lauantaiaamuna 
lensi  joulukuusta 
koristamaan joulupöllö.
Lankana edelleen Novitan Minikerät
ja ohje löytyy englanniksi täältä.

18. joulukuuta 2015

Huoparukkaset


Neuloin ensin 8 mm:n puikoilla
jättisuuret lapaset,
 
  
jonka jälkeen pesin ne
pyykkikoneessa 60 asteen pesussa



ja tuloksena tuli
ihanan lämpimät ja jämäkät
huoparukkaset.
Lankana Crelandon Kathrin Felt Wool,
jota kulutin 170 grammaa.

17. joulukuuta 2015

Pikkuruinen joulupukki




 
Joulupukki matkustaa
halki hyisen sään.
Kohta oveen koputtaa,
pääsee lämpimään.
 
Joulukuusi ei ole
kunnon joulukuusi
ilman joulupukkia,
joten tänään kuuseen
pääsi minikokoinen punanuttu.
Lankana Novitan Minikerät
ja ohje löytyy englanniksi täältä.

16. joulukuuta 2015

Joululintu




– Pikku punarinta,
missä on sulla tupa?
– Tuolla joulukuusessa
asua mulla on lupa.

Tänään joulukuuseen lensi
aivan pikkuruinen punarinta.
Lankana Novitan Minikerät
ja englanninkielinen ohje löytyy täältä.

15. joulukuuta 2015

Porotyttö




Iloisesti, iloisesti
alkaa porotytön joulupesti.
Kantapäissä siivet kilkkaa,
nyt tyttö juoksee kiirenvilkkaa.

Tänään joulukuuseen 
hiippaili porotyttö
pieni kulkunen kädessään.
Lankana Novitan Minikerät
ja ohje löytyy englanniksi täältä.

14. joulukuuta 2015

Kuusipuu




 Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Sä vihannoitset kesäisin,
tuot lehväs talven tuiskuihin.
Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!

Joulukuusi saa tänään 
koristeekseen virkatun
ja paljeteilla sekä kulkusella
koristellun kuusipuun.
Lankana Novitan Minikerät
ja ohje löytyy englanniksi täältä.

13. joulukuuta 2015

Jouluhiiri




Pienen pieni jouluhiiri
käpertyy jouluna onnellisena
omassa pienen pienessä kotikolossaan
ja huokaa hiljaa:
Oi ihanaa, joulu jo on!

Virkkasin oman pienen jouluhiireni
tämän Little Christmas Mouse-ohjeen mukaan.
Lankana käytin Novitan Minikeriä.
Pikkuruinen hiiri jouluisessa villapaidassaan
pääsee koristamaan joulukuusta :).

12. joulukuuta 2015

Kahdella puikolla neulotut lapaset




Kokeilin vielä yhtä erilaista tyyliä
neuloa lapaset.
Nämä lapaset on neulottu
kahdella puikolla
alhaalta ylöspäin
ja lapasten sivuissa on saumat.
Lankana lapasissa käytin
Novitan Seitsemää Veljestä
ja miehen kokoon sitä kului 105 grammaa.
Ohje on repäisty talteen Apu-lehdestä.

6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän tontut

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!
Hyvää sinivalkoista itsenäisyyspäivää!

2. joulukuuta 2015

Korkkitonttu



Kouhuviinipullon korkki sai
ylleen punaisesta ja harmaasta
Seitsemästä Veljeksestä
neulotut asusteet
ja jatkaa näin 
uudessa tehtävässään 
minitonttuna.
Tonttulakin päähän
ompelin pienenpienen kulkusen
ja nuttua koristamaan muovinapin.
Korkin löytäminen oli kiven takana,
mutta onneksi kanssaneuloja
oli valmis auttamaan :).
Ohje tonttuun löytyy  
Kauneimmat joulun käsityöt 2015 lehdestä.

29. marraskuuta 2015

Julius joulun tuopi




Ensimmäisenä adventtina
valmistui omaa kotia
koristamaan Julius joulutonttu.
Neuloin Juliuksen Novitan Seitsemästä Veljeksestä
ja ompelin silmiksi puiset helmet.
Pituutta Juliuksella on 55 cm
ja painoa 175 grammaa.
Juliuksen ohje löytyy täältä.