26. heinäkuuta 2017

Pieni kissa, iso persoona



Siivet lennättivät tällä kertaa
Montenegron maisemista 
ja lämmöstä nautiskelemaan.
Matkaseurana mukana on
pikkuinen kissa.


Tämän hieman huonotuulisen
kissan ohje löytyy englanniksi täältä.
Lankana Nice Cotton Yarn.



Nyt nautiskellaan auringon lämmöstä
ja runsaasta uimisesta :).

24. heinäkuuta 2017

Hiirulaisia



Virkkailin joku aika sitten
hiiriä kissojen leluiksi.
Nyt sitten oli 
neulottujen hiirien vuoro.
Ohje hiireen löytyy englanniksi täältä.
Ohjeesta poiketen kirjoin selkään sydämen
ja lisäsin hiiren sisälle isohkon kulkusen.

"Hiiri mittaa maailmaa,
männynneulasella.
Heinänkorrella punnitsee,
kovin miettii, mittailee.
Järkeänsä käyttää,
isolta maailma näyttää."

22. heinäkuuta 2017

Avainten vartija



Pyöräni avain tarvitsi
uutta avaimenperää,
joten näpertelin avainta vartioimaan
nallukan pään.
Lankana Novitan Minikerät,
silminä pienet helmet
ja koristeena pätkä silkkinauhaa napin kera.
Ohjetta ei tällä kertaa ollut,
vaan virkkailin oman pään mukaan.

20. heinäkuuta 2017

Dance, Dance




 Tänä kesänä on iltaisin ollut
niin vilpoisaa,
että tanssitunneilta palatessa 
meinaa tulla vilu.
Sain mieheni työkaverilta pussillisen
Novitan Rose Mohairia,
joista neuloin itselleni 
reilun kokoisen villapaidan.
Reilun koon tarkoituksena on se,
että paidan voi vetäistä hupparin päälle.
Nyt luulisi tarkenevan :).
 

Paidan etuosaan kirjailin Dance-sanan 
vanhalla kaunokirjoituksella siten,
että virkkasin ensin ketjusilmukoita,
jotka sitten ompelin ketjuna kiinni paitaan.
Lankaa kului 225 grammaa.

11. heinäkuuta 2017

Pöllöparvi




"Kun aamu hiljaa saapuu, 
niin pöllön lento loppuu.
Se pesällensä laskeutuu
 ja käypi nukkumaan.
Nyt pöllö uneen vaipuu 
ja päivän verran torkkuu.
Taas illan tullen siivilleen 
se hiljaa ponnistaa.
 Huhuu, huhuu! 
Taas pöllö yössä liihottaa.
Huhuu, huhuu!
 Ei nyt saa liikahtaa!"

Jämälangoista muodostui
vielä muutama unelias pöllö.
Nyt on koko parvi koossa :).

4. heinäkuuta 2017

Pöllökaverukset




Ihanan metsän siimeksessä
on pöllöillä oma koti.
Nämä pöllöystävykset on virkattu
Minni-langasta ja koristeltu
satiiniruusuilla ja pienillä helmillä.
Ohje pöllöihin löytyy
englanniksi täältä,
mutta virkkasin omat pöllöni
hieman ohjetta suuremmiksi.
 

3. heinäkuuta 2017

Kesäsukkaset




Pääsin tänään kuvailemaan
uusimmat kesäsukkani
pienelle metsätielle,
jonka varrella kasvaa villejä lupiineja.
Lankana sukissa Novitan Nalle Syksy,
jota kului tasan 50 grammaa.
Ohuet kesäsukkaset ovat
oikein passeleita näin tuulisena kesänä.