31. heinäkuuta 2020

Hiiret piknikillä


Sinihiiret olivat lähteneet
piknikille läheiseen metsään
ja helppoahan se olikin,
kun evässieni löytyi
helposti paikan päältä.

30. heinäkuuta 2020

Kirkkaanpunainen panta


Tulevaa syksyä ja talvea
ennakoi jo tämä kirkkaanpunainen
helmineuleinen pääpanta.
Saapa nähdä,
tarkeneeko tulevana talvena
pelkästään pääpannoilla
vai tarvitseeko kunnon villapipoakin.

29. heinäkuuta 2020

Yksinäinen pinkki hiiri


Ihanaa vaaleanpunaista villalankaa
oli jäänyt jämäksi sen verran,
että siitä riitti yhteen yksinäiseen
pikkuiseen hiireen.

28. heinäkuuta 2020

Rusakot


Pihamaalla vilistelee rusakoita
melkeinpä joka ilta
ja ne näyttävät melkein
näiltä neulotuilta pupuilta
ilman paituleita.

27. heinäkuuta 2020

Punaiset nilkkasukat


Sukkien neulominen on
mukavaa ja rentouttavaa,
joten hemmottelin itsenäni
neulomalla punaisesta
Nalle-langasta kenkiinkin
hyvin sopivat nilkkasukat.
Lankaa kului 42 grammaa.

26. heinäkuuta 2020

Päästäiset


Päästäiset eli nokkahiiret
olivat asettuneet riviin
kaatuneen ja kuivuneen
puunrungon päälle.
Lankana pieniä jämälankanöttösiä,
sisällä suklaamunan muovimunat
ja niiden sisällä puuhelmet.

25. heinäkuuta 2020

Vaalea ja tumma pupu


Toinen pupu vielä kesäturkissaan
ja toinen vaihtanut 
ajoissa talviturkkiin.
Väriero ei silti haitannut yhtään
yhteisiä hippa- ja kiipeilyleikkejä.

24. heinäkuuta 2020

Tummanpunaiset nilkkasukat


Lähestyvä syksy
mielessäni neuloin
tummanpunaisesta 
Superlambs Special-langasta
hieman paksummat
nilkkasukat.
Lankaa kului 55 grammaa.

23. heinäkuuta 2020

Kanit


Kaksi pientä kania
pellon päällä kirmasi.
Porkkanoita rouskuttivat
ja retiisejä louskuttivat.
Sitten menivät nukkumaan.

22. heinäkuuta 2020

Kanervaiset nilkkasukat


Sukat ovat minulle 
kaikista neuleista mieluisimpiaa
ja lisäksi itse neulotut sukat
ovat mitä parhaimpia jalassakin.
Novitan Nostalgia-langan sävy
toi mieleeni kanervien kukkaset.
Lankaa kului tasan 50 grammaa.

21. heinäkuuta 2020

Kolmen kopla



Kolme pientä pupua
innostui esittämään
kesän aikana oppimiaan
voimistelutemppuja.
Hienosti olivat harjoitelleet :).
 

20. heinäkuuta 2020

Persikkasukat


Persikkaiset nilkkasukat
neuloin ohuehkosta langasta
kaksinkertaisena.
Lankana Nakon Süper Inci Narin,
jota kului 43 grammaa.

19. heinäkuuta 2020

Talviturkkipuput


Talviturkkipuput saavat vielä
odotella talvista lumipeitettä
aika monta kuukautta,
mutta kyllä talviturkilla
voi ihan hyvin myös juoksennella
kesäisillä pelloilla ja nurmikoilla.

18. heinäkuuta 2020

Pääsiäisen pupu


Talviturkkiin sonnustautuneen 
puputytön kintereillä
saapui pihamaalle
keltaturkkinen pääsiäispupu.
Lankana tässäkin Kartopun Gonca.

17. heinäkuuta 2020

Roosa pääpanta


Vanhanajan roosa on
mielestäni oikein kaunis väri
ja olikin ilo neuloa
näin kauniista langasta pääpanta.
Lankana Rozettin Comfort Baby.

16. heinäkuuta 2020

Puputyttö talviturkissaan


Vaikka vielä onkin
 kesä kauneimmillaan,
niin pihamaalle ilmestyi tänään
söpö puputyttönen 
valkoisessa talviturkissaan.
Lankana Kartopun Gonca.

15. heinäkuuta 2020

Violetit pääpannat


Neuloin korvia lämmittämään
pari violettia pehmoista
pääpantaa.
Lankana Utopia.

14. heinäkuuta 2020

Pupu päiväunilla


Kun väsy yllättää pikkuisen pupun,
niin silloin on parasta
painaa pää sopivaan kohtaan
ja nukahtaa suloisten unien pariin.

13. heinäkuuta 2020

Kesäiset nilkkasukat


Pupujen vihreät paitulit
saivat minut innostumaan
etsimään vaaleanvihreää
sukkalankaa ja neulomaan
kesäiset nilkkasukat.
Lankana Novitan Nalle,
jota kului 39 grammaa.

12. heinäkuuta 2020

Äiti ja isä Pupuliini


Pupuliinin perheen vanhemmilla
on kova työ
vahtia jälkikasvuaan,
joka kirmailee ympäri nurmikoita
ja pensaikoita
kesästä nauttiessaan.

11. heinäkuuta 2020

Pikkukaksoset


Pupuliinin perheen pikkukaksoset
ovat vasta oppineet hyppelemään
ja loikkimaan,
joten ne hakevat vielä 
paljon turvaa toisistaan.

10. heinäkuuta 2020

Kaksostytöt


Pupuliinin perheen kaksostytöt
ovat innostuneet kokeilemaan
erilaisia reseptejä ja leivontaohjeita.
Pupuliinin perheen keittiössä
onkin tänä kesänä leivottu
ahkerasti porkkanakakkua
ja pyöritelty porkkanapalleroita.

9. heinäkuuta 2020

Kaksospojat


Pupuliinin perheessä riittää lapsukaisia.
Nämä kaksospojat rakastavat
pitkiä ja syvällisiä keskusteluita,
joita on mukava käydä
rauhallisessa paikassa
piilossa pikkusisaruksilta.

8. heinäkuuta 2020

Puputti Pupuliini


Pupuliinin perhettä edustaa tänään
pikkusisko nimeltään Puputti.
Puputti rakastaa rusetteja
ja hempeitä paitulimekkoja.

7. heinäkuuta 2020

Puppe Pupuliini


Tänään meille esittäytyy
Pupuliinin perheen
isoveli nimeltään Puppe.
Pupen erikoistaitona
on superkorkeat loikat,
joilla pääsee puiden oksille saakka.

6. heinäkuuta 2020

Pupuliinipojat



Seinän vierustalla hiippaili
kaksi pupupoikaa.
Toinen tummempi ja
toinen vähän vaaleampi.
Lankana Kartopun Gonca,
täytteenä pumpulia
ja silminä sekä nenänä 
pienet välihelmet.

5. heinäkuuta 2020

Pupuliinitytöt



Salaisuuksien sipittely
jatkuu meidän pihapiirissä
ja tänään sipittelijöinä
oli kaksi pupuliinityttöä
persikoissa paituleissaan.

4. heinäkuuta 2020

Pupuset



Sadesäältä suojassa
jutteli Pupusten pariskunta
omista salaisuuksistaan
meidän kuistilla tänään illalla.
Lankana Kartopun Gonca.

3. heinäkuuta 2020

Pupupari



Tämä pikkuinen pupupariskunta
otti tänään rennosti
kuunliljonen lehdistössä.
Lankana Kartopun Gonca.

2. heinäkuuta 2020

Pupuliini



Tämä pikkuinen pupuneitokainen
on valmiina kesäisiin juhliin
kaunissa paitulimekossaan
ja rusetti korvallaan.
Lankana Kartopun Gonca.

1. heinäkuuta 2020

Joulunpunainen panta


Punaiset käsityöt jatkuvat
joulupunaisen pääpannan merkeissä.
Lankana Penguin
ja neuleena pehmoinen helmineule.