28. helmikuuta 2021

Sunnuntain koira

 

Sunnuntain koiruli
nautti helmikuun viimeisen päivän
ihanan aurinkoisesta
kevätpäivästä ja haisteli
ilmassa leijailevia
keväisiä tuoksuja.

27. helmikuuta 2021

Lauantain koira

 

"Koira pihalla temmeltää,
vapaana vemmeltää.
Heilutellen häntää
pensaikkoon nyt säntää."

26. helmikuuta 2021

Perjantain koira

 

Perjantain koira on
sonnustautunut alkavan
viikonlopun kunniaksi
pirtsakkaan punaiseen.
Väkisellä tuli kylläkin
mieleen Petteri Punakuono.

25. helmikuuta 2021

Torstain koira

 

"Mitä kello on?
Varttia vaille luppakorva,
kymmentä yli töpöhäntä,
viittä vaille kaulapanta,
vähän yli etutassu.
Puoli pörröturkki,
tasan lakunenä."

24. helmikuuta 2021

Keskiviikon koira

 

"Lurpin larpin luppakorva,
luppakorva, loppakorva
lirpun lerpun lepsuttaa,
tiellä mennä lupsuttaa,
hännällänsä lopsuttaa,
kielellänsä lipsuttaa."

23. helmikuuta 2021

Tiistain koira


Tiistain koiran neuloin
kokonaan villalangoista,
joten sillä oli lämmin olo
olla kuvattavana
helmikuisessa lumipyryssä.

22. helmikuuta 2021

Maanantain koira


Helmikuun viimeisen viikon
käsityöteemaksi valitsin koirat
ja maanantain aloittaa
vaaleanvihreään somistautunut
reppumaskotti.
Lankana Kartopun Gonca
ja ohje löytyy englanniksi täältä.

21. helmikuuta 2021

Sunnuntain nilkkasukat


 Sunnuntain suloiset nilkkasukat
neuloin Adlibriksen Socki Fine-langasta
sävyssä Picking Berries.
Nämä ohuet sukat sopivat hyvin
monojen ja luistinten sisään
varpaita lämmittämään.

20. helmikuuta 2021

Lauantain nilkkasukat


 Lauantain nilkkasukat
on väritykseltään aina yhtä
turvalliset eli harmaan sävyjä
mustan kera ja
ripauksena vähän hopeista kimalletta.
Lankana Adlibriksen Socki Glam
sävyssä Shooting star.

19. helmikuuta 2021

Perjantain nilkkasukat

 

Perjantain kunniaksi neuloin
nilkkasukat vapaasti vyöryvillä
pinkeillä ja turkooseilla raidoilla.
Lankana Novitan Seitsemän Veljestä Polaris.

18. helmikuuta 2021

Torstain nilkkasukat

 

Torstain nilkkasukkiin
neuloin kerän lopun
Adlibriksen Socki Glamia,
jonka yhdistin Novitan
Seitsemän Veljeksen kanssa.

17. helmikuuta 2021

Keskiviikon nilkkasukat

 

Keskiviikon nilkkasukat
neuloin viimeisestä kerästäni
Adlibriksen Socki Glam-lankaa
sävyssä Holidays.
Näillä sukilla voi hiipailla
talvilomaa kohti.

16. helmikuuta 2021

Tiistain nilkkasukat

 

Tiistain nilkkasukat on
neulottu samalla mallilla
ja samoilla langoilla kuin
maanantainkin nilkkasukat.
Erona vain kolmen raidan väritys.

15. helmikuuta 2021

Maanantain nilkkasukat

 

Helmikuun kolmannen viikon
käsityöteemaksi valitsin nilkkasukat.
Maanantain aloittaa
Novitan Seitsemästä Veljeksestä
neulotut valkoiset nilkkasukat
kolmella pinkillä raidalla somistettuna.
Lankaa kului 60 grammaa.

14. helmikuuta 2021

Sunnuntain mustekala

 

Sunnuntain mustekala
tuo väriä ja iloa
sekä sunnuntaihin
että ystävänpäivään.
Tämän mustekalasen
myötä toivotan
kaikille blogiystäville
hyvää ystävänpäivää.

13. helmikuuta 2021

Lauantain mustekala

 

Lauantain mustekalassa
on päälaella pikkuista raidoitusta
ja tämän mustiksen
virkkasin Anttilasta aikoinaan
ostamastani puuvillalangasta.
Olikin jo hyvä aika saada
lanka käyttöön varastosta.

12. helmikuuta 2021

Perjantain mustekala

 

Perjantain mustekalan
virkkasin keltaisesta ohuehkosta
Novitan puuvillalangasta
helmikuun aurinkoisten
pakkaspäivien kunniaksi.

11. helmikuuta 2021

Torstain mustekala

 

Torstain mustekala
on appelsiineja rakastava
pirtsakka oranssi
leikkikaveri.

10. helmikuuta 2021

Keskiviikon mustekala

 

Keskiviikon mustekala
on pirteä ja raikas
sinisen värityksensä
ansiosta.

9. helmikuuta 2021

Tiistain mustekala

 

Tiistain mustekala
on virkattu kesäisen vihreästä
Novitan Kartano-langasta.

8. helmikuuta 2021

Maanantain mustekala

 

Helmikuun toisen viikon
käsityöteemaksi valitsin
virkatut mustekalat.
Tämä hempeä liila
mustekala sai kunnian
olla viikon ensimmäinen.

7. helmikuuta 2021

Sunnuntain pääpanta

 

Sunnuntai on päivistä suloisin
ja niin on sunnuntain pantakin
pannoista suloisin,
Ihanaa, pehmoista
vaaleanpunaista Novitan lankaa,
joka myöskin oli kadottanut vyötteensä.

6. helmikuuta 2021

Lauantain pääpanta

 

Lauantain ja viikonlopun kunniaksi
neuloin tyylikkään
luonnonvalkoisen pannan
vyötteensä kadottaneesta kerästä.

5. helmikuuta 2021

Perjantain pääpanta

 

Perjantaina päähän laitetaan
syvän vihreä panta,
jonka neuloin
Coatsin Red Heart Soft-langasta.

4. helmikuuta 2021

Torstain pääpanta

 

Helmikuisen torstain
helmineuleinen pääpanta
on neulottu noin Red Heartin Denver-langasta,
jota kului noin 20 grammaa.

3. helmikuuta 2021

Keskiviikon pääpanta

 

Keskiviikkona korvia lämmittää
Novitan Kaiku-langasta
neulottu tummanpunainen panta,
joka on ihanan pehmoinen
ja lämpöinen.

2. helmikuuta 2021

Tiistain pääpanta

 

Tiistain pääpanta on
violetista Milano Classicista
neulottu pikkuisen
keväisempi pääpanta.

1. helmikuuta 2021

Maanantain pääpanta

 

Helmikuun ensimmäisen viikon
ajan on käsitöissäni teemana
helmineuleiset pääpannat.
Koska maanantai on
tunnetusti viikon ankein päivä,
tarvitsee se piristyksekseen
pirtsakan pannan.