31. maaliskuuta 2021

Jämistelyhiiret

 

Sain lisää suklaamunien muovimunia,
joten jämälangat pääsevät
taas muotoutumaan
kolisiviksi hiirulaisiksi.

30. maaliskuuta 2021

Metsäsukkaset

 

Vihertävänharmaasta ja
vaaleanruskeasta
Novitan Seitsemästä Veljeksestä
sain aikaan oivat
kolmen raidan metsäsukat.
Nämä jalassa voi
retkeillä, samoilla
ja marjastaa metsissä.

29. maaliskuuta 2021

Harmaa koiruli

 

Harmaa ja vaaleanpunainen
ovat minusta hyvä väriyhdistelmä,
joten päätin kokeilla niitä
myös koiran väritykseksi.
Aika söpö lopputulos.

28. maaliskuuta 2021

Unitonttu

 

Neuloin hennon, pikkuisen,
vaaleansiniseen pukeutuneen
unitontun vartioimaan
öisin unia ja tuomaan nukkujalle
pelkästään kauniita unia.

27. maaliskuuta 2021

Suojavärihiiret


 Aamulla puuvarastolla käydessäni
en ensin edes huomannut
tätä hiirikolmikkoa
niiden mainion suojavärin ansiosta.
Onneksi hiiret ääntelivät
sen verran kuuluvasti,
etteivät joutuneet vahingossa
halkojen välissä väärään paikkaan.

26. maaliskuuta 2021

Jämistelysukat


Yhä edelleen sain jatkaa käsitöitä
vaaleanpunaisen langan parissa.
Näihin sukkiin neuloin jämät
Novitan Seitsemästä Veljeksestä
ja Novitan Ilonasta.

25. maaliskuuta 2021

Marjapuuropanta

 

Jatkoin vielä vaaleanpunaisilla
langoilla puuhastelua
ja tällä kertaa valmistui
tumman marjapuuronpunainen panta
keväisiä iltoja varten.

24. maaliskuuta 2021

Vaaleanpunaiset hiirulaiset


Jatkoin käsitöitä
lempivärini eli vaaleanpunaisen parissa.
Pikkuinen jämälankakerä
oli juuri sopiva neljän
söpön hiirivauvan virkkaamiseen.

23. maaliskuuta 2021

Vaaleanpunaiset kolmen raidan sukat

 

Nämä kolmen raidan
nilkkasukat tarjoilevat
pehmeän mansikkajäätelön vaaleanpunaista
höystettynä pirteillä pinkeillä raidoilla.
Lankana Novitan Ilona
ja Seitsemän Veljestä.

22. maaliskuuta 2021

Viherhiirulaisia

 

Tänään löysin kuistin kaiteelta
tummanvihreitä pikkuisia
hiiriä ihmettelemässä
vastasatanutta lunta
aamuhämärässä.

21. maaliskuuta 2021

Värikkäät hiirulaiset

 

Syksyisen värikkäästä jämälangasta
muodostui kolme pirtsakkaa
kolisevaa hiirilelua.

20. maaliskuuta 2021

Mansikkasuklaasukkaset


 Näiden sukkien raidoituksesta
tuli mieleeni mansikkasuklaajäätelö.
Neuloin nämä romanttiset
nilkkasukat Adlibriksen Socki-langasta
sävyssä Vintage Cottage.
Lankaa kulutin 60 grammaa.

19. maaliskuuta 2021

Reppukoriste

 

Aina välillä on kiva näperellä
näitä hieman pienempiä neuleita
vaikka villasukat ovatkin
ehdottomasti lempineuleitani.
Tällä kertaa näpertelyn tuloksena
valmistui  keväisen vihreään sonnustautunut
koiruli reppukoristeeksi.

18. maaliskuuta 2021

Laventelitonttu


Vielä riittää lunta täällä etelässäkin
ja sielläpä lumen seassa
hiippaili tänään kotitonttu
laventelin värisessä puvussaan.

17. maaliskuuta 2021

Merimiessukat

Raikkaita merellisiä raitoja
valmiina purjehdusretkille
neuloin näihin nilkkasukkiin.
Lankana Adlibriksen Socki
sävyssä New England.

16. maaliskuuta 2021

Laventelipanta

Kauniit, kesäiset laventeliniityt
olivat mielessäni
tätä kevätpantaa neuloessani.
Lankana Milano Classic.

15. maaliskuuta 2021

Punainen hiirikaksikko

Välillä täytyy virkata
jämälankoja pois
ja jämälangat ovat juuri sopivia
pikkuisten hiirilelujen virkkaamiseen.
Hiiren sisällä tuttuun tapaan
pääsiäismunan muovimuna
puuhelmen kera.

14. maaliskuuta 2021

Raitasukat

 

Minusta raidalliset sukat
ovat niitä kaikista
parhaita villasukkia
ja niiden neulominenkin on
mukavaa, kun voi neuloessaan
odottaa seuraavan raidan ilmestymistä.
Nämä raitanilkkasukat neuloin
Adlibriksen Socki-langasta
sävyssä Gentleman´s Choice
ja lankaa kulutin 60 grammaa.

13. maaliskuuta 2021

Punainen pääpanta

 

Maaliskuisilla iltalenkeillä
voi lämmittää korvia
Novitan Kaiku-langasta
neulomallani pääpannalla.
Pehmeyttä ja leveyttä riittää
koko pään mitalta.

12. maaliskuuta 2021

Kevään nilkkasukkaset

 

Tässä Adlibriksen Socki-langassa (sävy Sarek)
on minusta niin kaunis väritys,
etteivät sukat kaipaa
raitojen kohdistamista.
Nilkkasukat ovat mielestäni
kivat juurikin noin
vapaasti soljuvilla raidoilla.

11. maaliskuuta 2021

Tumma pääpanta

 

Mustasta langasta tulee
neulottua äärimmäisen harvoin,
mutta nyt omaa lankavarastoa
kaivellessani löysin muutaman
kerän tummaa lankaa,
joka sopii mainiosti pääpantoihin.
Tumma pääpanta on kieltämättä
tyylikäs ja sopii monen asun kaveriksi.

10. maaliskuuta 2021

Kolmen raidan kevätsukat

 

Tykkään kovasti kolmella raidalla
somistetuista nilkkasukista
ja neulon niitä erittäin mielelläni.
Tällä kertaa valmistui keväiset
sinikeltaiset sukat
Novitan Seitsemästä Veljeksestä.

9. maaliskuuta 2021

Keväinen mustekala

 

Keväisen vaaleankeltainen mustekala
venytteli tänään lonkeroitaan
kuistin kaiteella
aamuauringosta nautiskellen.
Virkkasin mustekalan
ohuehkosta Novitan puuvillalangasta.

8. maaliskuuta 2021

Naistenpäivän pääpanta

 

Naistenpäivän kunniaksi neuloin
suloisen vaaleanpunaisen pääpannan,
jonka sain vielä kuvata
kauniin aurinkoisessa kevätsäässä.
Tämän neuleen myötä
toivotan kaikille
blogissa kävijöille
ihanaa naistenpäivää.

7. maaliskuuta 2021

Suikerohiirulaiset

 

Sukkien jälkeen jäi Polaris-lankaa
vielä pikkuisen jäljelle,
joten tuttuun tapaan
virkkasin jämät hiiriksi.

6. maaliskuuta 2021

Suikerosukkaset

 

Yhdistin valkoista Seitsemää Veljestä
Seitsemän Veljestä Polariksen kanssa
ja sain aikaiseksi raikkaat
suikeronilkkasukat.
Lankaa kului 60 grammaa.

5. maaliskuuta 2021

Kevätmustis

 

Kevään ensimmäinen mustekala
ottaa rennosti ja
nautiskelee olostaan
kevätauringon lämmittäessä
sopivasti takaraivoa.
Lankana Novitan Kartano.

4. maaliskuuta 2021

Helmiäishiiret

 

Helmiäispannasta jäi
yli lankaa kolmen
pikkuisen hiirulaisen verran.
Siinäpä kolmikko nautiskelee
kevätpäivästä.

3. maaliskuuta 2021

Helmiäispanta

 

Helmiäispanta neuloitui
helmineuleella helmenvalkoisesta
vyötteettömästä langasta.

2. maaliskuuta 2021

Appelsiinihiiri


 Pannasta jääneestä langasta
sai vielä virkattua
pikkuisen appelsiinihiiren.
Sisällä tuttuun tapaan
suklaamunan muovimuna,
jonka sisälle sujautin
pari pientä puuhelmeä.

1. maaliskuuta 2021

Kevätpanta

Aurinkoiset kevätpäivät
olivat juuri oivia
oranssin appelsiinipannan
neulomiseen.
Jos sää jatkuu tämmöisenä,
niin pian voikin vaihtaa
pipot erilaisiin pääpantoihin.