14. marraskuuta 2023

Virkatut Minecraft-hahmot


Minulta toivottiin paria
Minecraft-pelin hahmoa
koulureppuja koristamaan.
Virkkasin hahmot tätä ohjetta
sopivaksi muokaten.
 

12. marraskuuta 2023

Lystikäs koiranpentu



Lystikäs ja veikeä koiranpentu
nautti täysillä olostaan,
kun pääsi kiipeilemään 
lampolan ylisille. 

10. marraskuuta 2023

Virkatut pikkutontut

 


Petteri Punakuono oli tonttu nimeltään.
Kaksi pikkuista punanenäistä
tonttua pääsee koristamaan
tuttavani joulua tänä jouluna.
Lankana Novitan Seitsemän Veljestä.

8. marraskuuta 2023

Ruskea pupu eväsretkellä


  Virkkasin isokorvaisen pupun
vaaleanruskeasta Novitan Seitsemästä Veljeksestä
ja vein sen mukanani metsään
eväsretkelle.
Pupulle tuntui maistuvan hyvin
porkkanaeväät.

6. marraskuuta 2023

Virkattuja mansikoita



Kesäiset muistot mielessäni
virkkasin laatikollisen mansikoita.
Näihin on säilötty auringonpaistetta;
mansikoiden maukkautta ja
leppoisia kesäpäiviä.

4. marraskuuta 2023

Jouluinen tonttukranssi


 Jouluiset käsityöt ovat jo
vallanneet virkkuukoukkua.
Ostin valmiin kranssipohjan,
jonka keskelle virkkasin
villalangasta joulutontun.
Tämän tonttukranssin myötä 
toivotan kaikille blogissa piipahtaville
levollista pyhäinpäivää.

2. marraskuuta 2023

Raidallinen mustekala

 

Väriä pimeään vuodenaikaan
tuo väriä tämä virkkaamani
iloisen värikäs mustekala.
Lankana Hobbiin puuvillalankoja
ja täytteenä vanua.

31. lokakuuta 2023

Neulottu kaulahuivi


 Sää on jo sen verran kylmä.
että lisälämmikkeelle on tarvetta.
Neuloin perinteisen kaulahuivin 
2 oikein, 2 nurin resorilla
ja lisäsin vielä hapsut.
Lankana MyHome Living.

29. lokakuuta 2023

Virkattu Käärijä-nukke

 


Sain pyynnön virkata synttärilahjaksi
virkatun Käärijä-nuken unileluksi.
Ohjetta ei tietenkään ollut saatavilla,
mutta virkkasin tämän nuken
jalkapohjista päälakeen
sopivasti silmukoita 
kaventaen ja lisäillen.

27. lokakuuta 2023

Virkattu vahvuusvaris


 

Vahvuusvaris huomaa hyvän ihan jokaisessa,
varsinkin jokaisen luonteenvahvuudet.
Virkkasin oman vahvuusvarikseni
Novitan Seitsemästä Veljeksestä
ja ohjeen löysin täältä,
tosin muokkasin ohjetta
omaan virkkuukoukkuuni sopivammaksi.


25. lokakuuta 2023

Virkattu kaulahuivi

 


Virkkasin melkein kahden metrin verran
helpohkoa pitsiä puuvillalangasta
ja sain aikaan kauniin kaulahuivin.
Lankana Hobbiin Cotton Kings
ja huivin pitsivirkkaukseen otin
mallia täältä.

20. elokuuta 2023

Virkattu pupu eväsretkellä


Puput ovat kissojen lisäksi
minun lempieläimiäni
ja virkatuissa pupuissa
tärkeintä on tarpeeksi suuret korvat.
Tämä isokorvainen pupu
heilutteli korviaan
oikein urakalla merituulen tuiverruksessa.

19. elokuuta 2023

Helmineuleinen pääpanta


 
Vaikka elokuun päivät ovatkin nyt
olleet ihanan aurinkoisia ja kuumiakin
sekä yöt lempeitä ja lämpöisiä,
saapuu syksy väkisellä
jossain vaiheessa
ja silloin tarvitaankin jo
pehmoisia neuleita lämmikkeeksi.
Neuloin syksyä silmällä pitäen
Red Heartin Royal Soft- langasta
tämän leveän pääpannan 
korvien suojaksi.

16. elokuuta 2023

Vaaleankeltainen ankka


 

Virkkasin edellisen postauksen
keltaisen ankan kaveriksi
hennomman vaaleankeltaisen ankan.
Nyt niiden on hauska polskutella yhdessä
merellä ranta-aallokossa.

14. elokuuta 2023

Virkattu ankka


 "Aa, aa ankka,
takapuoli vankka
keinuu käynnin tahdissa,
kun hän kulkee vahdissa
ympärillä pesän
koko kevään, kesän."

12. elokuuta 2023

Pikkuisia tonttuja


 Syksy antaa hiljalleen satoaan
mm. omenoiden ja marjojen muodossa.
Syksyn lähestyessä myös
pikkuiset tontut aloittavat
tarkkailutyönsä ja
hiipivät pihamailla sekä ikkunoiden takana.

11. elokuuta 2023

Vaaleanpunainen koiranpentu


Vaaleanpunaiset langat kiehtovat minua
aina kaikista eniten,
sillä vaaleanpunainen on minulle rakkain väri.
Niinpä halusin virkata vekkulin koiranpennun
myös vaaleanpunaisena :).

7. elokuuta 2023

Amppari pesässään


 Lämpimässä elokuisessa säässä
sateiden vihdoin tauottua 
oli ampiainen tehnyt pesänsä 
rannalle tippuneeseen oksaan kiinni.

5. elokuuta 2023

Severi-sammakko

 


Sammakko nimeltään Severi
nautti täysillä sateettomasta
kesäpäivästä ja tuli istuskelemaan
rannalle uimahyppyjensä lomassa.

3. elokuuta 2023

Virkattua leikkiruokaa

 


Sateisista kesäsäistä huolimatta
minulla on ollut tänä vuonna
hyvä kasvis-, marja- ja hedelmäsato.
Tällä kertaa puutarha antoi
porkkanoita, omenoita, päärynöitä sekä mansikoita.

1. elokuuta 2023

Virkattu jouluinen minikranssi


  Sateisena ja hämäränä kesäpäivänä
oli juuri sopiva hetki
kokeilla pikkuisen 
joulukranssin virkkaamista.
Pohjaksi kranssille otin
muovirenkulan limsapullosta.

30. kesäkuuta 2023

Vekkuli koiranpentu


  Tämä veikeä pikkuinen koiranpentu
innostui vesileikeistä niin,
ettei olisi millään suostunut
tulemaan kuivalle maalle 
valokuvausta varten.

29. kesäkuuta 2023

Kettuystävykset

 


Suloiset kettuystävykset
kuiskuttelevat kauniissa
kesäsäässä ja suunnittelevat
uusia seikkailuitaan.

28. kesäkuuta 2023

Herkullista satoa

 


Virkkailin vielä aikaisemmista
herkullisista juureksista, hedelmistä
ja marjoista omasta mielestäni
kaikista maukkaimmat.
Nämä voi asetella vaikkapa
kesäkeittiöön koristeeksi
vadin tai korin sisälle.

27. kesäkuuta 2023

Kesäpupu


 Kesällä pupukin pääsee
nauttimaan porkkanaeväästään
metsän sijasta
merellisiin maisemiin.

26. kesäkuuta 2023

Nalleystävät


 Nalleystävät pääsivät
nauttimaan ihanasta kesäpäivästä
hiekkarannalle 
merituulta tuoksuttelemaan.

2. kesäkuuta 2023

Virkatut omenat



 Leikkiruokasarjan päättää tällä erää
muhkeat ja punaposkiset omenat,
jotka taitavat olla
omppumadonkin suosikkeja.

31. toukokuuta 2023

Virkatut punajuuret



 Tänään ruokalistalta löytyy
makoisia punajuuria.
Auringonpaiste sai nekin
kypsymään jo näin toukokuussa.

29. toukokuuta 2023

Virkatut parsakaalit

 


Pikkuisia parsakaaleja
löytyi tällä kertaa
lähimetsästä sammalmättäältä.
Näitä olikin hauska virkata,
sillä tummanvihreään yläosaan
sai virkata aikamoisen määrän puolipylväitä.

27. toukokuuta 2023

Virkatut luumut


 Syksyinen sato kypsyy
minulla tänä vuonna jo
etuajassa ja tänään
sato tarjoili herkullisia luumuja.

25. toukokuuta 2023

Virkatut valkosipulit


 Erilaiset kasvikset, juurekset, hedelmät ja
muut terveelliset syötävät ovat inspiroineet
minua toukokuun aikana.
Tänään tarjoilen teille valkosipuleita.

23. toukokuuta 2023

Virkattu Käärijä

 


Euroviisut aiheuttivat Suomessa
tänä keväänä niin voimakasta huumaa,
että minäkin innostuin virkkaamaan
oman Käärijä-maskotin 
sen muistoksi.

11. toukokuuta 2023

Kiivikorvikset

 


Tällä erää viimeisenä korvakoruparina
valmistui herkulliset kiivikorvikset.
Nyt on kesällä sitten varaa valita
hedelmät korviin asun ja mielialan mukaan :).

9. toukokuuta 2023

Vesimelonikorvikset


 
Tänään korvanlehtiä koristaa
omat lempparini eli
siivutetut vesimelonit.
Näistä voi melkein jo haistaa
sekä maistaa kesän.

7. toukokuuta 2023

Appelsiinikorikset

 


Kesä mielessäni innostuin virkkaamaan
muutamat kesäkorvakorut
hedelmäsiivujen muodossa.
Ensimmäisenä korvia koristamaan
pääsevät siivutetut appelsiinit.

5. toukokuuta 2023

Virkattuja porkkanoita

 


Hedelmien ja marjojen lisäksi
myös erilaiset kasvikset ja juurekset
ovat oikein herkullisia.
Tänään tarjoilen popsittavaksi
porkkanoita.

3. toukokuuta 2023

Virkattuja marjoja


 
Herkkujen virkkaaminen jatkui
mansikoiden ja vadelmien muodossa.
Näiden myötä pystyin melkein
jo maistamaan kesänmaut kielelläni.

20. huhtikuuta 2023

Virkattuja hedelmäsiivuja


 
Nämä virkkaamani hedelmäsiivut
tuovat mieleen aurinkoiset kesäpäivät
sekä iloisella värityksellään
että makumuistoillaan.

18. huhtikuuta 2023

Iloinen sammakko

 



Kevät on vihdoinkin saapunut
pitkän talven jälkeen
ja kevät on tunnetusti
sammakoiden iloisinta aikaa.
Kevään kunniaksi virkkasinkin
iloisen sammakon,
joka hymyilee silmät suurina
kevään ensimmäisten kukkasten äärellä.

8. huhtikuuta 2023

Ampparipesä

 


Pääsiäisen aikaan onkin
hyvä ripustella valeampiaispesiä
räystäiden alle
estämään oikeiden pesien ilmaantumista.
Virkkasin tämän ampparipesän
MyHome-langasta ja täytin
silputulla Hesarilla.
Tämän pörriäisen myötä
toivotan kaikille blogissa piipahtaville
aurinkoista pääsiäistä.

24. maaliskuuta 2023

Vaaleankeltainen pääsiäistipu

 


Vaaleankeltainen tipu
kaunis on,
väriltään sievä
ja verraton.

Pääsiäistipu pääsi hetkeksi
istuskelemaan juuri
kukkivan joulukaktuksen juurelle,
mutta siirtyy varmasti pian
pääsiäisruohoa ihmettelemään.

21. maaliskuuta 2023

Kanaset


 

"Kevät ei tule tanssien eikä soiden,
se on lorua hupsujen runoilijoiden.
 Kevät saapuu kanalaan munimalla
 ja raikkaasti, reippaasti kotkottamalla."

18. maaliskuuta 2023

Virkattu pääsiäistipu


 Kana tarvitsee tietenkin kaverikseen
suloisen pääsiäistipun.
Tällä tipusella on jo kovasti
kevätkin mielessä,
sillä se on sujauttanut päänsä
koristeeksi kesäisen kukkasen.

15. maaliskuuta 2023

Virkattu kanarouva


 
Pääsiäinen lähenee,
joten nyt on hyvä aika
aloittaa pääsiäisvirkkailut.
Tämä kana sopii hyvin
pääsiäispöytään suklaamunien vartijaksi.

13. maaliskuuta 2023

Hempeät tossut


 
Oli mukava neuloa pitkästä aikaa
hempeää ja söpöä vaaleanpunaista.
Näiden neulottujen pikkuisten tossujen ohje
löytyy kirjasta "Pehmoisia neuleita pienokaiselle".
Lanka on vanhempaa Novitan tuotantoa,
josta olin jo kadottanut vyötteen.
Koristelin tossut silkkikukkasilla.

10. maaliskuuta 2023

Neulottu huppukauluri


 
Pakkanen on paukkunut
vielä siihen tahtiin,
että korvat ja kasvot tarvitsevat
lämpimiä asusteita.
Neuloin tämän huppukaulurin
MyHome-käsityölangasta
ja ohjeen päähineeseen
löysin Dropsin sivuilta.

4. maaliskuuta 2023

Jouluinen nalle

 


Tämän vuoden joulukuuseen tuleva
uusi virkattu koriste on
tehty hyvissä ajoin :).
Jouluna 2023 joulukuuseen pääsee
tämä virkkaamani joulunalle.