Jatketaan edelleen pienillä neuleilla. Kummityttö saa lahjaksi neulomani pienen ja pehmoisen peiton. Lankana peitossa on Gadin Pon-Pon, jota kului 200 g. Peitto on todella pehmoinen, joten se sopii hyvin vaikkapa vaunuihin köllöttelyalustaksi.
Kiitos, Sisko :). Olin ensin hieman epäileväinen tuota pampulalankaa kohtaan, mutta siitä olikin yllättävän mukava neuloa ja lopputulos on ihanan pehmeä.
Kiitos, Hilkka :). Pyörittelin saamiani lankoja käsissäni ja viimein päätin kokeilla niistä peiton tekoa. Suosittelen!
Kiitos, Sinipiika :). Peitto on tosiaankin vaahtokarkin pehmoinen.
Kiitos, Rantapuikko :). Toivotaan, että vauva saa kauniit unet peiton avulla.
tamara sanoo: Suloisen näköinen vauvanpeitto. - Muuten, täytyykö peittoon laittaa taustakangas? Iloista Pääsiäistä Omppumadolle ja perheelle. P.S. olen odotellut pääsiäisaiheisia koristuksia blogiisi, kerkiätkös tehdä vielä ennen pääsiäiseksi.
Kiitos, Tamara :). En laittanut peittoon taustakangasta, sillä peitto on ihanan pehmoinen juuri noin ilman mitään kangasta. Voi olla, että tälle pääsiäiselle ei ehdi tekemään mitään koristeita. Olemme pääsiäisen matkoilla, joten en laita tänä vuonna kotiin pääsiäiskoristeita.
10 kommenttia:
Hauska idea! Pompulalanka näyttää kivalta peitossa. :)
Suloisen pehmeän näköinen. Siis en osannut ajatellakkaan tuota lankaa peiton tekoon, hyvä idea.
Ihana, kuin vaahtokarkki! :)
Tosiaan kyllä näyttää pehmoiselta. Uni tuossa peitossa kyllä maistuu =D
Ihanan pehmoinen peitto ja niin tyttömäinen!
Kiitos, Sisko :). Olin ensin hieman epäileväinen tuota pampulalankaa kohtaan, mutta siitä olikin yllättävän mukava neuloa ja lopputulos on ihanan pehmeä.
Kiitos, Hilkka :). Pyörittelin saamiani lankoja käsissäni ja viimein päätin kokeilla niistä peiton tekoa. Suosittelen!
Kiitos, Sinipiika :). Peitto on tosiaankin vaahtokarkin pehmoinen.
Kiitos, Rantapuikko :). Toivotaan, että vauva saa kauniit unet peiton avulla.
Kiitos, Eila :). Pienelle tytölle tyttömäisiä neuleita :).
Peitto onkin ihanan pehmoinen. Kokemuksesta tiedän,kun olen yhden peiton vauvalle pompulalangasta tehnyt.
Hauska idea tosiaan tuolle langalle! =)
tamara sanoo:
Suloisen näköinen vauvanpeitto. - Muuten, täytyykö peittoon laittaa taustakangas? Iloista Pääsiäistä Omppumadolle ja perheelle. P.S. olen odotellut pääsiäisaiheisia koristuksia blogiisi, kerkiätkös tehdä vielä ennen pääsiäiseksi.
Kiitos, Tamara :).
En laittanut peittoon taustakangasta, sillä peitto on ihanan pehmoinen juuri noin ilman mitään kangasta.
Voi olla, että tälle pääsiäiselle ei ehdi tekemään mitään koristeita. Olemme pääsiäisen matkoilla, joten en laita tänä vuonna kotiin pääsiäiskoristeita.
Hyvää pääsiäistä myös Tamaralle!
Lähetä kommentti